Torstaiblogi on toivoa täynnä
UX pelastamaan SuomeaTorstai 11.12.2014 klo 23.15 - Antti Kaihovaara Etenkin pelimaailman yritykset ovat tuoneet esille UX-osaajat, jotka tutkivat käyttäjäkokemusta (User Experience) ja pyrkivät varmistamaan, että käyttäjän kokema tunne on positiivinen. Tiettyä käyttäjäkokemusta ei tuotteisiin suoraan rakentaa, onhan se käyttäjän omakohtainen kokemus, mutta tutkimalla ja hyvin suunnittelemalla todennäköisyys hyvän kokemuksen luomiseen on suuri. Pelimaailman osalta ymmärtää, että Ilman loistavaa ja koukuttavaa käyttäjäkokemusta pelit eivät kovassa kilpailussa pärjää. Ei käyttäjäkokemuksen korostaminen vain peliyhtiöiden kautta ole tullut. Onhan siitä puhuttu ja sitä pyritty toteuttamaan, varsinkin kuluttajapalveluiden osalta, jo pitkän aikaa. Jostakin syystä asia on kuitenkin jäänyt melko vähäiselle huomiolle yritystuotteiden ja –palveluiden yhteydessä. Niin ei pitäisi olla, koska sillä on valtava merkitys etenkin asiakasyrityksen tuottavuuden tekijänä. Hyvä käyttäjäkokemus nostaa tuottavuutta Usein myyjien mielestä asiakasyrityksen saamat liiketoimintahyödyt pelkästään riittävät ostopäätöksen tekemiseen, eikä käyttäjäkokemukseen tarvitse kiinnittää huomiota. Valitettavan usein myös ostajat tekevät päätöksen samalta pohjalta arvioimatta ollenkaan käyttäjäkokemuksen tuottavuusvaikutuksia. Uskallan väittää, että merkittävää tuottavuuden parantumista saataisiin aikaan kutakuinkin kaikissa yrityksissä, jos käytettävien tuotteiden, palveluiden ja työkalujen käyttäjäkokemuksista olisi jonkinlaista tietoa ja se voitaisiin ottaa huomioon hankintapuolella. Sen lisäksi, että säästetään työajassa, tyytyväiset käyttäjät myös ovat tehokkaampia. Positiivinen käyttäjäkokemus saa näin aikaan huomattavasti parempaa tuottavuutta. Tuottavuuden parantaminen on yksi pääteemoista Suomen talouden ylös saamisessa. Varmista hyvä käyttäjäkokemus Tuotekehityksen näkökulmasta on hyvä pohtia tuotteen sopivuutta erilaisiin käyttötilanteisiin. Muista, että käyttäjäkokemus ei ole tuotteessa, vaan ihmisessä. Käyttäjäkokemusta ei voi tutkia klikkauksia laskemalla, vaan haastattelemalla käyttäjiä – kuuntelemalla miltä heistä tuntui. Tärkeimpiä mittareita ovat mieleen jääneet tunteet. Hyvää käyttäjäkokemusta on kilpailijoidenkin vaikea kopioida. Argumentoi myynnissä käyttäjäkokemuksen puolesta Myynnissä on hyvä miettiä myytävien tuotteiden tai palveluiden hyötyjä käyttäjäkokemuksen kautta. Jos tietoa asiakkaiden kokemuksista ei vielä ole, aloita niiden kerääminen heti seuraavassa asiakaskontaktissa. Samassa tulet tehneeksi myös asiakastyytyväisyyden mittaamista. Hyvät käyttäjäkokemukset kannattaa hyödyntää myynnissä – lisää ne liiketoiminta-argumenttien jatkoksi. Tällä hetkellä pystyt sillä keinolla erottumaan myös kilpailijoistasi. Ota yhteyttä, niin mietimme yhdessä kuinka voit ottaa käyttäjäkokemuksen osaksi myynnin argumentointia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: UX, käyttäjäkokemus, tuottavuus |
Miksi töistäpaluuruuhkan aika ei kummastuta?Torstai 30.10.2014 klo 23.51 - Antti Kaihovaara Muutama päivä sitten ajelin Länsiväylää pitkin tapaamiseen Helsingin keskustaan. Kello oli minuutteja yli kolmen. Vastaantulevat kaksi kaistaa alkoivat jo olla ihan täynnä kaupungista poistuvia. En kiinnittänyt siihen millään tavalla huomiota, sehän on ihan tavallista – kunnes havahduin asiaa miettimään. Tällaistahan tämä on ollut, jos ei aina, niin ainakin pitkään. Runsaat 10 vuotta sitten aamuruuhka alkoi noin puolta tuntia myöhemmin, mutta niin alkoi paluuruuhkakin. Siltä pohjalta arvioiden työpäivien pituus on pysynyt aivan samana. Kuten kaikki tiedämme, niin Suomi on tällä hetkellä talouskasvussa Euroopan pohjalla. Menee vielä monta vuotta ennen kuin bruttokansantuotteemme on edes vuoden 2008 tasolla. Me tiedämme sen, mutta tiedostammeko me todella sen. Voiko ruuhkia pitää tuottavuuden mittareina? Monet seikat tietysti vaikuttavat ruuhkien syntymiseen – liikenneväylät, työpaikkojen sijainti, kotona tehtävän työn määrä, työllisyystilanne ja ihan varmasti myös tehokkaasti tehtyjen työtuntien määrä. Tutkimatta tarkasti kaikkia muuttujia, olen vakuuttunut paluuruuhkaindeksistä ja sen kertomasta. Taloustilanteen takia yritykset tehostavat toimintaansa – tai ainakin vähentävät kulujaan. Työntekijöitä vähennetään ja jäljelle jäävät tekevät entistä enemmän töitä. Miksiköhän tämä ei näy paluuruuhkassa? Rohkeutta kasvun hakemiseen tarvitaan Korkeasti koulutettujen työttömyys on kasvanut Pääkaupunkiseudulla valtavaa vauhtia ja luvut ovat jo Suomen ennätyksiä. Samanaikaisesti itsensä työllistävien yksinyrittäjien määrä on kasvanut yli 150 tuhannen ja heistä 30 tuhatta yrittää yksin olosuhteiden pakosta. Nyt tarvitaan yrityksiltä rohkeutta hakea kasvua tekemällä uusia asioita. Menemällä vaikka uusille markkinoille kotimaassa tai kansainvälisesti, lisäämällä myyntikanavia, järjestelemällä tuotepaletti uusiksi, luomalla uusia hinnoittelumalleja, tehostamalla myynnin toimintamalleja ja kehittämällä uusia palveluita. Rohkean päätöksen esteenä saattaa olla resurssipula, osaamisvaje tai ajan puute. Kaikkiin noihin esteisiin hyvänä ratkaisuna on vuokrajohtajan käyttäminen. Vaadittavaan tehtävään jopa ylipätevä ja erityisen motivoitunut henkilö, joka hoitaa kasvuprojektin tulosvastuullisesti maaliin tehokkaasti. Oma henkilöstö oppii toteutuksen myötä ja on valmis vastaamaan uudesta toiminnasta projektin päättymisen jälkeen. Ota yhteyttä Myyntisykkeeseen, niin voimme yhdessä miettiä kuinka liiketoimintaasi saadaan lisäkasvua. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, myynnin kasvu, blogi, torstaiblogi, vuokrajohtaja |